Tove Alsterdal: Juurakko

 Tove Alsterdalin Juurakko: 

Neljätoistavuotiaana Olof tunnustaa murhanneensa teini-ikäisen Lina Stavredin.Kaksikymmentäkolme vuotta myöhemmin hän kääntyy lapsuudenkotiinsa johtavalle pikkutielle Pohjois-Ruotsissa. Suihkusta hän löytää isänsä kuolleena, metsästysveitsellä murhattuna.Konstaapeli Eira Sjödin on juuri palannut kotiseudulleen Kramforsiin voidakseen olla äitinsä apuna. Olofin isän murhan tutkimukset vievät hänet lähelle omaa lapsuuttaan.Eira oli yhdeksän, kun Lina murhattiin. Olof oli hänen painajaistensa poika.

Juurakko aloittaa Ådalen-sarjan, joka sijoittuu Pohjois-Ruotsiin, Höga kustenin alueelle. Teos sai Ruotsin dekkaripalkinnon vuonna 2020 sekä vuosittain parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille myönnettävän Lasiavain-palkinnon vuonna 2021. Tove Alsterdal on Ruotsin johtavia jännityskirjailijoita. Hänen palkittuja kirjojaan on ilmestynyt 25 kielellä. 

Lopeta lukeminen tähän, jos et halua lukeaa vahvaa kritiikkiä ja jonkin verran juonipaljastuksia!

Näkemyksiä:

Näin suitsutetaan tätä kirjaa ja en voi ymmärtää miksi. Tove Alsterdal on minulle uusi tuttavuus, joten en voi tätä kirjaa verrata hänen aiempiin kirjoihin. Voin verrata muihin dekkareihin ja tämä jää toiseksi monelle. Rehellisyyden nimissä pitää kertoa, etten ole vuosia dekkareita lukenut vain harvakseltaan vuosien aikana ja nyt on ollut kaksi kuukautta dekkari-genre-huuma päällä. Huumani vaihtelee genreittäin ajallisesti täysin sattumanvaraisesti.

Mielestäni tämä kirja ei eronnut mitenkään edukseen aiempiin dekkareihin, mitä tässä olen lukenut. Jos jokin on erilaisuus muihin pitää löytää, on se, että kirjalla ei ole lopetusta. Ensin luulin, että oli sivu kadoksissa. Mutta oli siten vaan pakko uskoa, että kirja jäi ikään kuin kesken. 

Otin selvää muilta bloggareilta ja selvisi, että tällä kirjailijalla on tällainen tyyli jättää ns. cliffhanger.  Pidän sitä kaupallisena kieroutena, että tuolla tavoin ikään kuin lukijoita "pakotetaan" lukemaan seuraavakin kirja. 

Juonikuvio oli tyypillinen. Uhrit ihmisinä jäivät vajaiksi yhtä lukuun ottamatta, Linaa. 32-vuotiaana konstaapelina, Eira Sjödin, ei ollut mitenkään erityisen nokkela, mikä häiritsi minua melkoisesti. Olisi hänellä nyt voinut vähän säteillä. 

Hän on palannut kotikonnuille takaisin äitinsä muistisairauden pahennettua ja hänellä vuosia vanhempaan isoveljeensä etäiset välit. Miten kliseistä! Ja veli on myös pikkurikollinen, joten Eira ei ole hänestä kertonut kollegoilleen mitään. Sinne jäänyt asustamaan myös Eiran ensirakkaus, Ricken. ARG! Kliseistä!  

Reilut kaksikymmentä Linan murhasta istunut Olof Hagström pääsee vapaaksi ja hän tulee tapaamaan isänsä Sven Hagströmiä vain löytääkseen hänet istualleen suihkutuoliin puukotettuna. Tietysti Olof on välitön epäilty, johon Eiran työryhmä pureutuu. AUTS! Kliseistä! 

Siis ihan oikeasti! Lopetin jo tässä kohtaa hetkeksi lukemisen, kun en jaksanut nieleskellään enempää kliseitä. Luin välissä toisen kirjan ja aloitin tämän uudelleen.

Eipä tuo jatkokaan tuonut parempaa esiin. Oikea murhaaja lopulta selviä muka mutkikkaiden kuvioiden kautta. Ei voinut olla ovelaa, kun minäkin arvasin murhaajan. Lienee vihjeet liian hyvät, tosin lähinnä mielestäni kertoo vain siitä, että kirjassa yllätyksellisyys loisti poissaolollaan.

Plussaa annan ympäristön kuvauksesta, mutta muuten tämän lukeminen meni minulla pakkopullaksi. Tyyliin, koska tämä oli saanut Lasiavain-palkinnon 2021, niin tämän täytyy olla hyvä!

Tunnen tulleeni nenästä vedetyksi. Huijatuksi. Suodatan tässä melkoista pettymystä. Mitä opimme tästä? No emme sitten mitään :D

Erityismaininnan annan siitä, että tähän kirjaan oli otettu juoni kuvioon mukaan tosielämän järkyttävä ja raaka, Piitimen Vallsbergetin, joukkoraiskaus vuonna 1985. Syylliset saivat vain vuoden tuomion. Aivan liian lievät tuomiot rikoksen brutaalisuuten nähden ja sai ihmiset reagoimaan äänekkäästi ja lopulta johti lakimuutokseen! Tuosta asiasta saankin kaahia kirjoissakin!  

Toinen, erityismaininnan arvoinen, tosielämän tapahtumista on myös kirjassa otettu osaksi tarinaa. Nimittäin n. 12-15-vuotiaiden lasten tunnustukseen johtaneet kyseenalaiset kuulustelut - toimittajien tutkittua vuosia rikoksia tarkemmin - todettiin syyttömiksi. Nämä tapahtuivat Arvikassa 1998 ja Hovsjössä 20001. Pidän siitä, että tuon tyylisiä otteita elävästä elämästä otetaan osaksi tarinaa, sillä ne toimivat hyvinä muistuksina meille kaikille, että oikeus voi olla myös sokea. 

Pettynein tuntein lukemisen iloa 

 ✿⊱╮Kirjamummi

#murhia #konstaapeli #naispoliisi #ihmissuhteet #menneisyys/nykyisyys

B. A. Paris: Suljettujen ovien takana

 

B. A. Parisin Suljettujen ovien takana

Jokainen tuntee Jack ja Grace Angelin kaltaisen pariskunnan. Jack on komea ja varakas lakimies, Grace hurmaava kodinhengetär, joka rakastaa kehitysvammaista pikkusiskoaan yli kaiken. He ovat niin täydellisiä, ettei heistä ehkä haluaisi edes pitää, mutta ei voi olla pitämättäkään.

Gracen haluaisi oppia tuntemaan paremmin, mutta se on hankalaa, koska he eivät koskaan ole erossa. Gracen ja Jackin liittoa voisi kutsua tosirakkaudeksi. Voi myös miettiä, miksei Grace koskaan vastaa puhelimeen tai miksei hän koskaan lähde lounaalle ilman Jackia. Ja miksi yhdessä makuuhuoneen ikkunoista on kalterit.

Joskus täydellinen avioliitto on täydellistä valetta.

B. A. Paris salanimen takana on englantilainen, Bernadette MacDougall, kerrassaan loistava kirjailija, joka osaa yllättää riemukkaalla tavalla.

Jack Angel on päässyt jo  neljänkymmenen vuoden kypsän miehen ikään ennen kuin löytää täydellisen vaimon aurinkoisesta ja hyvin pikkusiskostaan Milliestä, jolla on Darwinin syndrooma, huolehtivasta Gracestä. 

Elämästäni tuli täydellistä puolitoista vuotta sitten, silloin kun Jack tanssi Millien kanssa puistossa (s.25).

Gracelle Jack on kaikkea mitä miehestä voi toivoa: Jack on asianajaja, joka puolustaa väkivallan uhreiksi joutuneita naisia. Hän on komea, hauska ja hellä. Hän hurmaan ihmiset rennosti ja sulavasti. Jack ei jätä ketään kylmäksi. 

"Tiesin sillä sekunnilla, kun näin sinut istumassa tuolla nurmella Millien kanssa, että sinä olet se nainen jota olen odottanut koko elämäni. En halua odottaa yhtään enempää, että saan sinut vaimokseni. Haluaisin tavata vanhempasi, jotta voisin pyytää isältäsi siunauksen aikeilleni (s.33)."

Grace on täydellinen vaimo. Hyvin hoikka, tyylikäs ja korrekti. Jack on menestyvä ja niin varakas, ettei Gracen tarvitse enää käydä töissä. He asustavat isossa ja arvokkaassa omakotitalossa ja Gracen toimiessa loistavana emäntänä. 

Avioparilla käy usein vieraita ja Grace paneutuu pakkomielteisen tarkasti jokaiseen yksityiskohtaan, että kaikki olisi tehty tunnontarkasti. mm.kohokkaiden tulee olla juuri oikeaan aikaan uuniin laitettu ja sieltä pois otettuna. 

"Minusta sinun pitäisi mennä", Jack ilmoittaa. "Olet perunut lounaan heidän kanssaan jo kahdesti." Ajatukseni ravaavat niin kauas tulevaisuuteen, että joudun muistuttamaan itseäni tiukasti kaikista muista kerroista, jotka ovat sittenkin päätyneet pettymykseen (s.55).

Grace ei omien sanojensa mukaan tarvitse omaa puhelinta ja heillä on yhteinen sähköpostikin ja he käyvät aina ulkonakin syömässä yhdessä - rakkausavioliitoissa on kaikki yhteistä.

Grace käy säännöllisesti tapaamassa pikkusiskoaan Millietä tämän sisäoppilaitoksessa ja Jackin toimiessa kuljettajana.

Mitään Grace ei pelkää niin paljoa kuin sitä päivää, kun Millie täyttää 18-vuotta ja muuttaa heidän luokseen asumaan - asia, josta Jack on erityisen iloinen ja innokas.

"Millien huone ei ole vielä aivan valmis. Minulla aivan valtavan hauskaa, kun laitan sitä kuntoon, eikö olekin, kulta?" Tunnen kauhukseni kuinka kyyneleet kihoavat silmiini ja painan pääni alas tuntisessani Esterin katseen. "Minkä värinen siitä tulee?" Diane kysyy. "Punainen", Jack vastaa. (s. 61)

Tarinassa liikutaan kahdessa ajassa, joilla ei ole eroa kuin puolitoista vuotta. Nykyajassa ja kuherruskuukauden ajassa Thaimassa. 

Jack virittää mielellään minulle ansoja heittämällä muina miehinä keskusteluun odottamattomia huomautuksia, ja sitten seuraa vierestä miten selviydyn niistä. (s.128)

Näkemyksiä:

Tämä on toinen kirja tältä kirjalta, jonka olen lukenut ja olen siitä tehnyt bloggauksen. Tämä kirjailija on nerokas, täyttä timanttia! Ehdoton Nro Uno tällä hetkellä. 

Hänen kirjat herättävät tietenkin monenlaisia mielipiteitä lukijoissa, mutta jos oikeasti on koukussa psykologiseen jännitykseen niin tässä kirjassa tarjotaan sitä.

Kirjailija leikittelee alussa hieman lukijan kärsivällisyydellä, mutta se tulee hyvinkin nopeasti palkituksi.

Tästä kirjasta on hyvin vaikea kirjoittaa, jottei spoilaisi liikaa, joten lukekaahan kirjasta otetut otteet ajatuksella niin ette voi olla etsimättä kirjaa käsiinne ;)

Yllättäviä lukuhetkiä

✿⊱╮Kirjamummi

 #psykologinen #jännitys #sisarusrakkaus #naisenkosto #rikos

Beth Lewis: Suden tie

 

Beth Lewisin Suden Tie

”Ansastaja oli koko perheeni. 

Hän ei ollut verisukulaiseni, ei ollut sukua,

hän oli minun valintani. Ja minä valitsin väärin.”

  

Elka ei muista aikaa ennen Ansastajaa. Hän oli seitsemänvuotias, nälkäinen ja eksyksissä, kun Ansastaja otti hänet siipiensä suojaan. Vuosien saatossa Ansastaja on opettanut hänet selviytymään villissä erämaassa, jossa sivilisaatio on muisto vain ja ihmiset luonnon ja toistensa armoilla. Mutta mies, jonka Elka on kuvitellut tuntevansa, on piilotellut kauhistuttavaa salaisuutta. Mies on tappaja. Hirviö. Elka ryntää pakomatkalle jäätävään erämaahan vakaana aikomuksenaan löytää oikeat vanhempansa ja vastaukset kysymyksiinsä. Mutta kummassa suunnassa todellinen vaara piilee – edessä vai takana?

Tämä on kertomus post-apokalyptisestä erämaasta ja on vahvasti tunteisiin vetoava ja samalla jännittävä selviytymistarina 17-vuotiaasta Elkasta.

Hän eksyy, ihmislasta riepottelevan myrskyn aikana, mummostaan ja törmää mieheen, jota myöhemmin alkaa kutsumaan nimeltä Ansastaja. 

Pieni tyttö joutuu turvautumaan mieheen ja hän elää miehen hoivissa 17-vuotiaaksi asti, oppien elämään metsässä. Jänikset, karhut ja sudet tulevat hänelle tutuksi ja niiden metsästäminen. 

Kunnes.

Rauhantuomari tulee kolkuttelemaan heidän ovellee etsiessään murhaajaa. Elka pelästyy miehen syyttelyistä ja kirmaisee metsään, eikä uskalla tulla takaisin. 

Hänelle tulee mieleen mummonsa puheet pohjoisen kullasta, jota etsimään olivat hänen vanhempansa lähteneet ja sille tielle jääneet. 

Elka päättää lähteä pitkälle ja raskaalle reissulle. Hän saa seurakseen suden, jolle juttelee ja joka suojelee häntä, kun Elka sairastuu kuumeeseen, muilta petoeläimiltä.

Hän löytää tiensä kaupunkiin, jossa ihmiset elävät kuin villissä lännessä. Kukaan ei voi luottaa kehenkään. 

Elka joutuu surmaamaan väkivaltaisen miehen itsepuolustukseen ja pelastaa samalla tytön, Penelopen, joka lähtee hänen mukaansa vaellukseen kohden pohjoista. 

Penelope ei tiedä mitään metsässä selviämisestä, kun on kaupungissa kasvanut, joten Elka joutuu huolehtimaan hänestäkin. 

Matkan rasitus alkaa painamaan samoin kuin Elkan muisti alkaa palautumaan tukahdettuja muistoja, välähdyksin omaisin muistikuvin, jotka ovat aivan liian karmaisevia niin nuoren tytön uskoa todeksi. 

Elka alkaa kuitenkin hiljaksiin ymmärtämään mihin raakuuksiin Ansastaja on hänen pakottanut ja se saa hänet lähelle henkistä romahtamista. 

Istuin korkealla tammenoksa polvien välissä ja katsoin, kuinka tatuoitu mies kahlasi lumessa.

Eikä siinä kaikki! Ansastaja on lähtenyt jahtaamaan Elkaa ja hänen matkalaistaan. Sudesta on apua - sen toimiessa eräänlaisena eläintutkana.

Mutta.

Elkan ja Antastajan yhteenotolta on mahdotonta olla välttymättä - kumpi tulee sen taistelun voittamaan: nuoruus ja älykkyys vai raaka voima ja petetyn viha. 

Näkemyksiä:

Beth Lewisin kirja 'Suden tie' oli toisaalta trilleri ja samalla selviytymistarina ja tuo aisapari tekee kirjasta erittäin kiinnostavan. 

Minut erityisesti vangitsi päähenkilö 'Elka'. Millaiset suojarakenteet hänen psyyke kehittelee hänen lapsuuden kammottavia tapahtumia suojellakseen.

Raakuutta kuvataan kirjassa hieman ovelasti, sillä lukijan pitää olla hereillä, huomatakseen mitä tapahtuu. 

Kirjailija tarinan edetessä paljastaa kerros kerrokselta kaiken muun tarinan lomassa, mitä 'Elkan' mielen rakenne piilottelee. Lapsuuden aikaisia tapahtumia käsitellään takaumina. 

Sykähdyttävä on pätkä nuoren 'Elkan' kyvystä selviytyä metsässä vain siksi, että hänen luonteensa vahvuus vaatii sitä ja vain hieman kesyyntynyt susi seuranaan. 

Penelopesta huolehtimalla osoittaa Elka itselleen, että hän on inhimillinen ja empaattinen eikä hän ole kuin Ansastaja!

Loppua kohden mennäänkin lähes trillerimäistä vauhtia tapahtumasta toiseen. 

Tylsää hetkeä ei juurikaan koko kirjassa ole, koska se on kokonaisuutena rakennettu hyvin eheäksi. 

Mitä parhaimpia lukuelämyksiä

✿⊱╮Kirjamummi

#post-apokalypti #selviytymistarina #rikos #trilleri #susi 

Runo: Ystäväni Syksy

Ystäväni Syksy 

Havahduin vaahteran

lehtien putoiluun,

mitkä kutsuivat mieleeni

elämää sykkivän raudikon

levahtelevine häntineen

Räpistelin ripsiäni kuin pöllö

juuri valveunestani heränneenä

Nosteli luomiani

silmiäni varjostamasta

Kun.

Tietoisuuden tähtiaalto lainehti

kristallin kirkkaalla lähdevedellä

Tuoden sydämeni puutarhaan

kadottamani ilon ja naurun

ymmärtäessäni:

Ystäväni Syksy on

tulossa luokseni - jälleen!

by me

Luetut kirjat:

Luetut kirjat    2022: 

Listaan tähän kirjat, joista ne ole tehnyt bloggausta. Lista alkaa vuoden 2022 elokuun lopulta. Teen bloggauksia vain kirjoista, jotka ovat tehneet tavalla tai toisella vaikutuksen.                    

 

Clare Mackintosh:

• Anna minun olla 
• Minä näen sinut
• Panttivanki

Karen M. McManus: 

• Yksi meistä valehtelee 
• Yksi meistä on seuraava
• Kaksi voi säilyttää salaisuuden 
• Kolme pahan perii

Lisa Jewell: 

• Löysin sinut, 
• Joka askel jonka otat 
• Sitten hän oli poissa 
• Näkymätön tyttö 
• Kaikista synkimmät salaisuudet

Anna Ekberg: 

• Salattu nainen, 
• Uskottu nainen, 
• Kadotettu nainen 
• Vaarallinen nainen 

Robert Galbraith: 

• Silkkiäistoukka
• Pahan polku

Stephen King:

• Piina
• Kosketus

Camilla Grebe: 

• Varjokuvia 
• Levoton mieli

 Patricia Highsmith: 

• Tunari
• Merenneitoja golfkentällä 
• Omantunnon tuska 
• Öinen huuto 

Simona Ahrnstedt:

• Vain yksi mahdollisuus
• Vain yksi salaisuus

Caroline Kepnes: 

• Sinä
• Tosirakkaus

Harriet Tyce: 

• Kaikki valheesi
• Veriappelsiini

Ruth Ware: 

• Nainen hytissä 10
• Lumimyrsky
• Valhepeli

Camilla Läckberg:

• Naiset vailla armoa 
• Kivenhakkaaja
• Leijonankesyttäjä

Peter Mohlin:

• Viimeinen elämä
• Toinen sisko

Paula Hawkins:

• Nainen junassa
• Kuin kytevä tuli

Sofie Sarenbrant:

• Avoimet ovet
• Osasto 73
• Kerjäläinen
• Syntipukki
• Häpeänurkka

Muut kirjat:

• Klas Ekman: Ne jotka tappavat
• Anna Karolina: Toinen meistä kuolee tänään 
• J.P. Delaney: Edellinen asukas
• Renee Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää
• Camilla Sten: Perijä
• Pierre Lemaitre: Silmukka
• Nicci French: Pedon hymy
• Katie Lowe: Graham Cottonin murha 
• Takhar Monks: Kaikki mitä halusit
• Erin Kelly: Älä jää pimeään
• Zoe Sugg: Siivenisku
• Terry Hayes: Vaeltaja 
• Adrian McKinty: Ketju
• Robert Calbraith: Käen kutsu  
• Elisabeth Norebäck: Nadia 
• Erik Ax Sund: Varistyttö  
• Amanda Craig: Synkkäsopimus
• Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa
• Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta 
• Jim Thompron: Tappaja sisälläni 
• John Fowles: Neitoperho
• Tess Gerritsen: Valitse minut
• Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut
• Anna Snoekstra: Peilikuva 
• Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia
• Helene Flood: Terapeutti 
• Tove Alterdal: Vajoama

Syysruno: Perkuleen Kivet

 

Perkuleen Kivet

Potkaisen.

Potkin.

Perkuleen kivet!

Miksi ette muutu!

Miksi minä en muutu!

Perkuleen kivet!

Unelmia.

Oi. Onhan niitä,

mutta nekin ovat kuin kiviä!

Perkuleen kivet!

Etäisiä.

Muuttumattomia.

Perkuleen kivet!

Laulussa lauletaan "Hiljainen on kylätie."

Näenkö oman lauluni kuvassa?

Kivinen on nyt tieni...?!

Kuiskaan: perkuleen kivet

by me

Andy Weir: Yksin Marsissa

 

Andy Weir: Yksin Marsissa

Yksin Marsissa kertoo Punaiselle planeetalle yksin jäävän Mark Watneyn uskomattoman tarinan. Romaani sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa ihmiskunta on lopultakin onnistunut suorittamaan miehitettyjä lentoja Marsiin, mutta kolmannella tutkimusmatkalla kaikki meneekin sitten komeasti mönkään.

Ares 3 -aluksen miehistö joutuu hiekkamyrskyn kouriin ja keskeyttämään tehtävänsä. Evakuoinnin aikana Mark loukkaantuu vakavasti ja tiimellyksessä hänen avaruuspukunsa hajoaa niin, että kommunikointi muiden areslaisten kanssa ei onnistu, ja he luulevat Watneyn kuolleen. Niinpä Mark jää yksin Marsiin ryhmän jättämien varusteiden kanssa ilman mitään mahdollisuutta päästä omin neuvoin kotiin. Kun NASA:n satelliitit havaitsevat uunituoreen ”marsilaisen” liikkuvan planeetan kamaralla, pelastustoimet käynnistyvät – mutta miten Mark meinaa pärjätä vaatimattomin ruokavarannoin usean vuoden ajan Marsissa?

Näkemyksiä:

Jos joku olisi sanonut esim. muutama vuosi sitten, että lukisin Scifi-kirjan aiheena Mars ja vielä, että nauraisin ääneen niin olisin väittänyt, ettei sellaista kirjaa olisi olemassakaan.

Vaan nyt on. 

Sarkasmilla väritetty selviytymistarina kaikkine avaruusteknisine yksityiskohtineen oli vaan niin hyrisyttävän hauska. 

Olen melkoisessa kusessa.

Tämä on harkittu mielipiteeni.

Kusessa.

Se minkä piti olla elämäni hienoimmat kaksi kuukautta, muuttui painajaiseksi kuudentena päivänä.

En edes tiedä lukeeko tätä kukaan. Ehkä joku löytää nämä muistiinpanot lopulta. Sadan vuoden päästä.

Tiedoksi: en kuollut kuudentena päivänä. Muu miehistö varmasti luuli niin enkä voi syyttää heitä. Kenties minulle järjestetään kansallinen surupäivä ja Wikipedia-sivullani lukee: ”Mark Watney on ainoa Marsissa kuollut ihminen.”

Ja se pitää todennäköisesti paikkansa. Koska täällä minä kuolen. En kuitenkaan solina 6 niin kuin kaikki luulevat.

      Katsotaanpa... mistä aloittaisin? (s.9.)

Minä niin rakastuin Weirin ja hänen roolihahmonsa Markin kuivaan huumoriin. Weir onnistuu myös kuvaamaan ympäristön kokonaisuudessaan Marssia myöten niin eläväiseksi, että tunsin olevani siellä. 

En yleensä pidä juurikaan päiväkirja-tyyppisesti kirjoitetuista  kirjoista. Ne ovat yleensä hieman tylsiä lukea. 

Mutta.

Markin logipäivityksistä on tylsyys kaukana. 

Kun hän kertoilee tarkasti miten hän ensin ideoi ja sitten toteuttaa perunan kasvatuksen, ettei kuolisi nälkään, käyttäen lannotteena miehistön ja omaa jätöstään 💩

Siis ihan oikeasti. 

Ihan sitä itseänsä! 

Ei hitsi mikä oivallus kirjailijalta!

Yksi pikku juttu: veden vapauttaminen hydratsiinista on… siis… raketit toimivat sillä tavalla. Tulee kirjaimellisesti kuumat paikat. Ja vaaralliset. Jos teen tämän happipitoisessa ilmassa, vastavapautunut kuumentunut vety räjähtää. Vettä syntyy roppakaupalla mutta minä olen liian kuollut arvostaakseni sitä.
 Prosessiin kuuluu ammoniakkinen välivaihe. Kemia, vetelä hutsu kun on, pitää huolta, ettei ammoniakki reagoi hydratsiinin kanssa vaan pysyy vain ammoniakkina. Pidättekö ammoniakin tuoksusta? No, siitä tulee yhä helvetillisemmäksi käyvän olemassaoloni vallitseva haju [s.37]

 

Sitten vielä pitää saada happi ja hiilidioksiini tasot kohdilleen, että kasvit viihtyy ja siinähän saattuu pikku onnettomuuskin (yksi monista), kun on jätkä räjäyttää itsensä seinätauluksi. 

No selviää onneksi kirjaimellisesti kovapäisyydellä ja vuorokauden tajuttomuudella. Kirjalla on hyvä opetuskin:"Ei saa leikkiä tulella. Varsinkaan Marsissa olevassa avaruusteltassa, jossa kaikki on tulelta suojattua."

Tervetuloa takaisin”, Cathy sanoi kameralle. ”Jututamme Yhdysvaltain postiviraston Marcus Washingtonia. Herra Washington, ymmärätääkseni operaatio Ares 3 on aiheuttanut ainutlaatuisen tilanteen koko postin historiassa. Voisitko selittää mistä oikein on kysymys?”

”Tuota, kyllä”, Marcus sanoi. ”Aluksi kaikki luulivat, että Mark Watney oli ollut kuolleena jo yli kaksi kuukautta. Sinä aikana posti julkaisi sarjan muistomerkkejä hänen kunniakseen. Kaksikymmentätuhatta merkkiä painettiin ja lähetettiin postitoimistoihin ympäri maan.”
”Ja sitten paljastui, että hän olikin elossa”, Cathy sanoi.
”Joo”, Marcus sanoi. ”Mehän emme siis paina postimerkkejä elävistä ihmisistä. Me pysäytimme jakelun välittömästi ja perimme merkkejä takaisin mutta tuhansia oli jo myyty.”
”Onko näin käynyt koskaan aikaisemmin?” Cathy kysyi.
”Ei. Ei kertaakaan Yhdysvaltain postin historiassa.”
”Merkeistä on arvatenkin tullut melkoisen arvokkaita.”
Marcus hekotteli ääneen. ”Ehkä näin. Mutta kuten sanoin, tuhansia on jo myyty. Ne ovat harvinaisia mutta eivät huippuharvinaisia.” [s.100]

 

Markin keskustelu Houstonin kanssa, kun viimein saatiin puheyhteys:

    [08:41] MN: Ette voi vittu olla tosissanne? 

[08:55] HOUSTON: Myönnetään että ne ovat rajuja muutoksia mutta ne on tehtävä. Dokumentissa, jonka lähetimme, on ohjeet jokaiseen työvaiheeseen. Sinun on myös erotettava vetyä veden elektrolyysillä saadaksesi polttoainetta. Liitämme ohjeet siihenkin. 

[09:09] MN: Te lähetätte minut avaruuteen avoaluksella. 
[09:24] HOUSTON: Moduulikangas peittää reikiä. Se on aerodynaamisesti kestävä ratkaisu Marsin ilmastossa. 
[09:38] MN: Se on siis rättikatto. Johan helpottaa.

 

Riemastuttavaa luettavaa

✿⊱╮Kirjamummi

#jännitys #scifi #avaruusmatka #psykologinen  

#viljelyysavaruudessa #humoristinen #Mars

ps. suosittelen leffaa Yksin Marsissa (The Martian), jossa Matt Damon tekee loistavan roolisuorituksen Mark Watneyna ja ohjauksesta vastaa Ridley Scott.